Ajatuksia kasvattamisesta

En ole mikään ammattimainen kasvattaja. En volyymin suhteen (no en tod.) enkä tietotaidoltani. Erittäin valitettavaa on, että en ole poikkeus. Koirien kasvattaminen ei ole ammatti Suomessa, eikä niissäkään maissa, missä koirien kasvattamisella voi itsensä elättää, tunnu olevan kovin paljon parempi tieto-taito. Todella harva kasvattaja todella tietää, mitä tekee. Kokemuksen myötä oppii jotain, mutta vaikka en sokeasti usko ”tieteellisesti todistettuun totuuteen”, voi silti yksittäisten käytännön kokemusten perusteella mennä pahasti harhaan. Miksi kaikkien pitäisi tehdä asiat hankalimman kautta ja toistaa virheitä?

Itse asiassa minua ottaa erittäin pahasti päähän, ettei mikään taho varsinaisesti huolehdi asiasta. Periaatteessahan se tehtävä kuuluisi Kennelliitolle, mutta minun silmääni Kennelliitto on tulkinnut tehtäväänsä niin, että pyrkii mahdollisimman suureen rekisteröintimäärään, ei mahdollisimman hyviin rotukoiriin. Laatua voisi kohottaa määrän kärsimättä, mutta harvoin laatu paranee pelkästään määrää lisäämällä.

Rotujärjestötkin valvovat oman rotunsa etua ja kehittävät jalostusta. Kirjoitetaan jalostuksen tavoiteohjelmia, ohjesääntöjä ja minimivaatimuksia pentueille. Ovat ne toki enemmän kuin ei mitään aloittelijoille. Mutta käytännön tasolla samat ihmiset jotka kirjoittavat tavoitteisiin että tulisi pyrkiä käyttämään vanhempia uroksia, käyttävät itse uroksiaan heti yksivuotiaina raakileina. Kuka enää muistaisikaan niitä viisivuotiaina, kun koiran ominaisuuksista voisi jo jotain sanoa? Puuttumatta tässä kohdin siihen, miksi ihmiset toimivat rotujärjestöissä ja kenen etua he ajavat. Toivottavasti koirien!

Keskustelupalstoilla säännöllisesti kinataan kuka on sopiva tai valmis kasvattajaksi. Onko 16-vuotias sopiva? Onko 60-vuotias yhtään parempi? Saahan sitä kinata, mutta pidäppä keskustelupalstan tuomiota tai oikeutusta riittävänä. Naurattaisi jos ei itkettäisi. Itse olen kerännyt tietoa pian 20 vuotta kasvattamisesta, mutta olen edelleen aivan aloittelija. Lähes kaikilta käymiltäni kursseilta on voinut oppia jotain, joiltain paljonkin. Paljon olen oppinut kokeneemmilta kasvattajilta, mutta suurin osa informaatiosta pitää suodattaa. Jollain opilla on saattanut olla vankka kannatus 20 vuotta sitten, mutta ei se silti tee siitä kiveenhakattua totuutta. Toisten kokemuksista voi myös oppia. Mieluummin seuraan, mitä kasvattajat tekevät, kuin mitä he muille neuvovat. Eivät välttämättä ole samoja asioita.

Kasvattajan peruskurssi sisältää todellakin vain alkeet pikaisesti käytynä. Siitä ei vielä voi katsoa muuta hyötyä, kuin on oikeutettu kennelnimeen, ehkä saa koiran astutettua ja kenties myös rekisteröityä. Kyllähän silläkin voi jo olla kasvattaja. Itse kävin kasvattajanperuskurssin ennen ensimmäistä pentuettani, enkä voi sanoa saaneeni edes vähän lisää varmuutta kurssilta. Tosin olin toki siihen mennessä hankkinut itsenäisesti tietoa jo usean vuoden ajan lukemalla, kuuntelemalla ja kursseilta.

Sukutauluja olen tutkinut alkuvaiheessa tosi innokkaasti, opiskelin niitä vuosia. Intoni on hieman laantunut, mutta onnekseni minulla on hyvä nimimuisti ja pystyn liittämään nimet sukuihin ja ominaisuuksiin. KoiraNetin sukutaulut ovat omalla tavallaan aivan loistava juttu, mutta liikaa niihin ei pidä mennä luottamaan, virheitä on.

En lopultakaan tiedä, onko minulla mitään sanottavaa aiheesta. Valittaminen on huomattavan helppoa. Mutta joitain periaatteita minulla on omassa kasvatustoiminnassani:

  1. Koirayksilö. Koiralla täytyy olla jotain annettavaa. Sen täytyy olla kauttaaltaan riittävän hyvä koirana. Rotuominaisuuksien tulee olla selkeät. Huippuja ei tarvitse olla. Näyttelytuloksia arvostan, ne ovat kuitenkin ainoa ”ulkopuolinen totuus” jonka koirasta voi saada. Luotan myös omaan arviooni, ehkä enemmän kuin näyttelytuloksiin. Ymmärrän kuitenkin sokeutumisen riskin ja siksi arvostan näyttelytulosta vertailukohtana oman arviooni.
  2. Terveys. Terveys on tietenkin osa koirayksilöä, mutta itse ajattelen sitä laajemmin kuin yksilön ominaisuutena. Terveydellinen ominaisuus tulee arvioida suhteessa rotuun. Yksi heikompi polvi ei tarkoita sairasta koiraa. Koiran terveyteen kuuluu tuhansia muitakin kohtia kuin silmät tai polvet. On tärkeää kerätä tietoa myös silmistä ja polvista, koska tiedetään niissä olevan taipumusta perinnölliseen heikkouteen. Mitä laajemmin tietoa on saatavilla sitä enemmän arvoa sillä on. Tätä tietoa pitää myös osata arvioida ja käyttää hyväkseen. Mutta silmiin ja polviin (ja muiden rotujen osalta esim. lonkkiin tai kyynääriin) ei pidä sokeasti tuijottaa ja katsoa KoiraNetistä, että ”terve koira”! Pitää katsoa, että tällä koiralla ei tässä tarkastuksessa löytynyt huomautettavaa.
  3. Luonne. Luonteen pitää miellyttää minua, mutta harvoimpa tunnen edes käyttämieni uroskoirien luonteita. Parhaiten pystyn vaikuttamaan käyttämieni narttujen luonteisiin. Mutta niistäkin tulee yllätyksiä. Esimerkkinä meidän Napero: se on täydellinen lemmikki, mukava ja tasapainoinen kaikin puolin, mutta monilla sen pennuilla on selkeästi arkuutta luonteessaan. Napero itse asiassa pentuaikanaan osoitti arkuutensa: se ei suostunut astumaan askeltakaan pois omalta pihalta kun muut pennuista olivat lähteneet omiin koteihinsa ja aloitimme normaalin koira-arjen luovutusiän jälkeen. Pikkuhiljaa reviiri laajeni, eikä muutaman viikon jälkeen ollut enää minkäänlaista ongelmaa. Oma arvioni on, että silläkin on kuitenkin pohjalla arkuus, josta se pääsi yli. En voi tietää, onko kuvailemani ominaisuus periytynyt pennuille vai onko arkuus tullut ihan muuta kautta. Mutta joka tapauksessa jokaisella jalostukseen käytettävällä koiralla pitäisi olla tasapainoinen luonne.
  4. Suku. Uskon luonnon tietävän parhaiten ja pyrin välttämään ahtaita sukutauluja. KoiraNetissä en halua nähdä ”tilkkutäkkiä” yhdessäkään suunnittelemassani pentueessa. Vähemmän väriä on tässä tapauksessa parempi. Tosin ei pidä uskoa mitä näkee, vaan tarkastaa myös yksilöt, sillä etenkin tuontikoirien merkitsemisessä ei sukulaisuudet näy, jos samaa koira esiintyy eri rekisterinumeroilla. Sen lisäksi haluan ”nähdä” miltä joku yhdistelmä näyttäisi ja mieluusti tuntea mahdollisiman monta sukutaulun koirista. Olisi ihan älyttömän hienoa päästä joskus kasvatustyössä sellaiseen tilanteeseen, että voisi käyttää omia kasvatteja, joista todellakin tuntisi ominaisuudet ja tietäisi mitä voi odottaa!

Yhteistyötä arvostan erittäin paljon. Kokemusten ja koirien jakamista. Yhteiseen asiaan panostamista, eikä aina vaan omaan napaan tuijottamista. Olen aina valmis antamaan oman panokseni. Mitä enemmän antaa sitä enemmän saa.

Bichon friset ovat Suomessa jo ulkonäöltään riittävän hyviä, niitten kanssa pitäisi panostaa luonteisiin ja terveyteen, mutta en koe sitä omaksi tavoitteekseni. Bolognesejen kanssa on paljon enemmän tekemistä ja siinä näen itselleni haastetta ja tavoitteita.

En odota tulevani koskaan suureksi tai arvostetuksi kasvattajaksi, mutta haluan tehdä hyvin sen mitä teen. Vaikutus voi olla äärimmäisen pieni, mutta ei minulla ole pyrkimyksiäkään suuruuteen. Pentuemääräni on tosi pieni ja osittain otan kunniaa myös niistä pennuista jotka eivät ole koskaan syntyneet. On taito myös jättää koiria pois kasvatuksesta, jos ei usko niihin tai pysty hyväksymään niiden kaikkia ominaisuuksia.

Tavoitteenani on saada jonain päivänä kokoon kasvattajaryhmä bologneseilla ja päästä esittämään sitä kehissä. Haluan olla tekemässä tätä rotua tunnetuksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s