Kasvattajan ilot ja surut

Vietin vappua tänä vuonna jälleen trimmaamalla koiria. Erinomainen keksintö saada ylimääräinen vapaapäivä!

Olen taas painiskellut tämän kasvatustyön kanssa. Kasvattaa vai eikö kasvattaa? Välillä tuntuu, että tämä on ihan järjetöntä. Unettomia öitä ja ympäripyöreitä päiviä pentujen aikaan. Pitkiä turkinhoitopäiviä, istumista autossa ja odottelua näyttelypäivinä. Mitä minä siitä saan? Mainetta ja kunniaa en ainakaan, enkä erityisemmin välitä mistään kilpailusta tai voittamisesta.

Pennuthan ovat ihania. On hienoa seurata, miten koirasta tulee äiti ja miten se osaa hienosti hoitaa pennut. Mahtavaa nähdä, kuinka pienestä pennut kehittyvät valmiiksi lähtemään maailmalle kahden kuukauden aikana. Pentuterapia on ihan ihmisen parasta aikaa. Pentuja sinänsä jaksan hoitaa kyllä, kunhan niitä ei liian usein ole.

Mutta sitten taas on ne miinukset. Vastuu painaa pentue pentueelta enemmän. On todella vaikeaa löytää hyviä tai edes kohtuullisia yhdistelmiä niin, että uskoo pentujen saavan riittävän hyvän pohjan. Vastuu painaa myös siinä, että kantoaika, synnytys ja pentujen hoito olisi myös emon parasta aikaa. Jossain vaiheessa on käynyt myös raskaaksi tutustua aina uusiin ihmisiin. Introvertille se ei ole pelkkää juhlaa. On mietittävä, mitkä perheet pystyvät antamaan pennulle hyvän kodin, missä siitä pidetään huolta, asetetaan rakastavat rajat ja kohdellaan koiraa koirana. Se ei ole aina itsestäänselvyys. Toisaalta taas pidän jokaiselle perheelle samat puhuttelut koiran hoidosta yleensä ja turkinhoidosta erityisesti. Tietäen, että suurin osa puheesta menee ohi, mutta soittaen samaa levyä vuodesta toiseen, aina ja aina vaan.

Hauskaa kyllä, ihmiset ovat myös yksi parhaista asioista tässä harrastuksessa. Tänäänkin  kun trimmailin kasvattejani, juttelin samalla niitä näitä niiden omistajan kanssa. Ihan suoraan sanottuna kasvattieni omistajat ovat varsin hyvää seuraa. Olenhan toki jokaisen perheen itse valinnut ja aika hyvällä onnistumisprosentilla. Kasvatinomistajieni kanssa on mukava puuhailla koirien kanssa ja käydä näyttelyissä. Onnekkaassa tapauksessa samaan perheeseen menee useampi koira, joten sitä samaa vanhaa levyä tarvitsee soittaa taas yhden kerran vähemmän!

Mitä siis tehdä? Lopettaakko? Hankkiakko uusia jalostuskoiria? Pitäisikö vähentää tai lisätä? Käytännössä yritän pitää jalat maassa ja pään pilvissä. Innostun edelleen uusista pentueista, joten en ilmeisesti ole valmis lopettamaan. Juuri nyt odotellaan juoksun parhaita päivä. Pitäkää peukkuja!

Mainokset

2 thoughts on “Kasvattajan ilot ja surut

  1. Ymmärrän mietintäsi.
    Näin pentua haaveilevana arvostan tunnollisia ja rehellisiä kasvattajia entistä enemmän.
    Me haaveilimme saavamme pennun täksi kesäksi mutta juuri sain tiedon ettei pentuja riittänyt meille asti.
    Voi mikä pettymys! Nyt taas kootaan ajatuksia uusiksi ja mietitään mitä nyt.. mistä kasvattaja. Odottaako seuraavaan kevääseen, kertoa lapsille seuraavista suunnitelmista vai onko parempi olla kertomatta.

    Onnea pentusuunnitelmille!

    1. Kiitos! Pennun odottaminen on kyllä hankala laji. Kasvattajakaan ei koskaan voi tietää, kuinka paljon pentuja syntyy, joten on tosi hankalaa luvata mitään. Toivottavasti saatte lopulta juuri sopivan pennun perheeseenne

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s