Sismix I’m Proud To Be Me – Onni

IMG_821411.4.2016 syntyi meille ihastuttava pentue. Prinsessa sai kaksi tyttöä, Annan ja Elsan sekä yhden pojan, Prinssin. Prinssi oli ehkä kaikkein kaunein pentu, joka minulla on ollut. Sillä on ollut alusta pitäen täydellinen pää ja mitä kauneimmat silmät.

Prinssin nimeksi uudessa perheessä tuli Onni. Onnille kasvoi tosi pitkät jalat. Nuorena sillä ei ollut oikeastaan tasapainoa olemuksessaan, kun jalkoja oli vaikka muille jakaa. Naama edelleen täydellinen ja purenta priima.

img_9265

Näyttelyissä Onni ei saavuttanut isompaa menestystä. Se oli vielä aivan keskentekoinen. Vasta nyt kolmevuotiaana Onnista on kasvanut se tasapainoinen koira, minkä lupauksen näki heti pennusta. Kolmevuotiaana se voitti ensimmäisen sertinsä.

Onni on minun sijoituskoira. Se on saanut yhden pentueen vuonna 2018. Ihanteellisinta olisi, jos se saisi tänä vuonna toisen pentueensa ja ensi vuonna kolmannen pentueensa. Valitettavasti minulla itselläni ei ole sellaista narttua, jolle voisin Onnia näyttää. Kaikki ovat liian lähellä Onnin isää.

59834397_10217827146645721_5580460559700066304_o

Onnin paras ominaisuus on sen pää; kallonmuoto, mittasuhteet, silmät ja purenta. Onnilla on korkeat jalat, joten se sopii lähinnä sellaisille nartuille, jolle toivotaan pidempiä jalkoja. Onnin turkki ei ole erityisen runsas. Luonteeltaan Onni on hieno lemmikki. Sillä on myös itsenäinen ajatuksen kulkunsa ja se onkin joskus tavoitettu omatoimilenkiltä läheiseltä lenkkipolulta. Kasvattajan näkökulmasta Onni on tosi helppo ottaa mukaan, se on rauhallinen ja tyytyväinen ja hyväksyy kaikki ihmiset. Toiset urokset saavat pysyä loitommalla Onnin puolesta. Onnin terveydessä ei ole ollut ongelmia. Sen silmätarkastukset ovat puhtaat ja polvet 0/0, prcd-PRA n/n.

Mainokset

Iisalmi Nord 11.5.2019

Iisalmen näyttelyssä saatiin pitkä rivi palkintoja. Pikkuinen Hymy oli rotunsa paras, Onni paras uros ja näiden mummo Tiitu paras veteraani

60168396_10217826538070507_7956167289361924096_o
Vasemmalta Onni, Sismix I’m Proud To Be Me, Hymy, Sismix Loving Feelingja Tiitu, Sandra’s Kiss Me Kamia

Kasvattajan ilot ja surut

Vietin vappua tänä vuonna jälleen trimmaamalla koiria. Erinomainen keksintö saada ylimääräinen vapaapäivä!

Olen taas painiskellut tämän kasvatustyön kanssa. Kasvattaa vai eikö kasvattaa? Välillä tuntuu, että tämä on ihan järjetöntä. Unettomia öitä ja ympäripyöreitä päiviä pentujen aikaan. Pitkiä turkinhoitopäiviä, istumista autossa ja odottelua näyttelypäivinä. Mitä minä siitä saan? Mainetta ja kunniaa en ainakaan, enkä erityisemmin välitä mistään kilpailusta tai voittamisesta.

Pennuthan ovat ihania. On hienoa seurata, miten koirasta tulee äiti ja miten se osaa hienosti hoitaa pennut. Mahtavaa nähdä, kuinka pienestä pennut kehittyvät valmiiksi lähtemään maailmalle kahden kuukauden aikana. Pentuterapia on ihan ihmisen parasta aikaa. Pentuja sinänsä jaksan hoitaa kyllä, kunhan niitä ei liian usein ole.

Mutta sitten taas on ne miinukset. Vastuu painaa pentue pentueelta enemmän. On todella vaikeaa löytää hyviä tai edes kohtuullisia yhdistelmiä niin, että uskoo pentujen saavan riittävän hyvän pohjan. Vastuu painaa myös siinä, että kantoaika, synnytys ja pentujen hoito olisi myös emon parasta aikaa. Jossain vaiheessa on käynyt myös raskaaksi tutustua aina uusiin ihmisiin. Introvertille se ei ole pelkkää juhlaa. On mietittävä, mitkä perheet pystyvät antamaan pennulle hyvän kodin, missä siitä pidetään huolta, asetetaan rakastavat rajat ja kohdellaan koiraa koirana. Se ei ole aina itsestäänselvyys. Toisaalta taas pidän jokaiselle perheelle samat puhuttelut koiran hoidosta yleensä ja turkinhoidosta erityisesti. Tietäen, että suurin osa puheesta menee ohi, mutta soittaen samaa levyä vuodesta toiseen, aina ja aina vaan.

Hauskaa kyllä, ihmiset ovat myös yksi parhaista asioista tässä harrastuksessa. Tänäänkin  kun trimmailin kasvattejani, juttelin samalla niitä näitä niiden omistajan kanssa. Ihan suoraan sanottuna kasvattieni omistajat ovat varsin hyvää seuraa. Olenhan toki jokaisen perheen itse valinnut ja aika hyvällä onnistumisprosentilla. Kasvatinomistajieni kanssa on mukava puuhailla koirien kanssa ja käydä näyttelyissä. Onnekkaassa tapauksessa samaan perheeseen menee useampi koira, joten sitä samaa vanhaa levyä tarvitsee soittaa taas yhden kerran vähemmän!

Mitä siis tehdä? Lopettaakko? Hankkiakko uusia jalostuskoiria? Pitäisikö vähentää tai lisätä? Käytännössä yritän pitää jalat maassa ja pään pilvissä. Innostun edelleen uusista pentueista, joten en ilmeisesti ole valmis lopettamaan. Juuri nyt odotellaan juoksun parhaita päivä. Pitäkää peukkuja!

Ei se voitto vaan ne palkinnot

Tänään löytyi postilaatikosta oikein mieluista postia! Vuoden Bolognese 2018 -kilpailun palkinnot oli lähetetty ja meille tuli Vuoden Veteraani- ja Vuoden pentu II -palkinnot.

Minulle sopii oikein hyvin, että kerrankin ei tarvitse lähteä kotoa postilaatikkoa kauemmas saadakseen palkintoja!

Kiitos tiimille viime vuodesta! Aika näyttää, tuleeko tällekin vuodelle sijoituksia!

55625709_10217538025537874_2352001752888246272_o55887791_10217537904934859_255043722201268224_o

Hyvää ystävänpäivää!

IMG_5818

Ystävänpäivän kunniaksi ajattelin sanoa muutaman sanan ystävyydestä. Tämä koiraharrastus on tuonut elämääni uusia ystäviä. Ihmisiä, joihin en muuten olisi ikinä tutustunut. Se rikastaa elämää ja tuo aina uusia näkökulmia maailmaan.

Kiitos teille ystävät!

Koirat ovat meille ystäviä jokaisena elinpäivänään koko sydämmellään.
Muistataan mekin olla koirillemme ystäviä muutenkin kuin ystävänpäivänä! 

Neljä sukupolvea

img_5833

Tänään pentujen luona vierailivat naapurista mummo ja isoisoäiti. Tässä kuvassa siis neljä sukupolvea bolognesejani.

Kiitokset Konttisen perheelle pentujen hoitamisesta ja Tikkalan perheelle hyvästä yhteistyöstä näiden kahdeksan vuoden aikana!