Kasvattajan ilot ja surut

Vietin vappua tänä vuonna jälleen trimmaamalla koiria. Erinomainen keksintö saada ylimääräinen vapaapäivä!

Olen taas painiskellut tämän kasvatustyön kanssa. Kasvattaa vai eikö kasvattaa? Välillä tuntuu, että tämä on ihan järjetöntä. Unettomia öitä ja ympäripyöreitä päiviä pentujen aikaan. Pitkiä turkinhoitopäiviä, istumista autossa ja odottelua näyttelypäivinä. Mitä minä siitä saan? Mainetta ja kunniaa en ainakaan, enkä erityisemmin välitä mistään kilpailusta tai voittamisesta.

Pennuthan ovat ihania. On hienoa seurata, miten koirasta tulee äiti ja miten se osaa hienosti hoitaa pennut. Mahtavaa nähdä, kuinka pienestä pennut kehittyvät valmiiksi lähtemään maailmalle kahden kuukauden aikana. Pentuterapia on ihan ihmisen parasta aikaa. Pentuja sinänsä jaksan hoitaa kyllä, kunhan niitä ei liian usein ole.

Mutta sitten taas on ne miinukset. Vastuu painaa pentue pentueelta enemmän. On todella vaikeaa löytää hyviä tai edes kohtuullisia yhdistelmiä niin, että uskoo pentujen saavan riittävän hyvän pohjan. Vastuu painaa myös siinä, että kantoaika, synnytys ja pentujen hoito olisi myös emon parasta aikaa. Jossain vaiheessa on käynyt myös raskaaksi tutustua aina uusiin ihmisiin. Introvertille se ei ole pelkkää juhlaa. On mietittävä, mitkä perheet pystyvät antamaan pennulle hyvän kodin, missä siitä pidetään huolta, asetetaan rakastavat rajat ja kohdellaan koiraa koirana. Se ei ole aina itsestäänselvyys. Toisaalta taas pidän jokaiselle perheelle samat puhuttelut koiran hoidosta yleensä ja turkinhoidosta erityisesti. Tietäen, että suurin osa puheesta menee ohi, mutta soittaen samaa levyä vuodesta toiseen, aina ja aina vaan.

Hauskaa kyllä, ihmiset ovat myös yksi parhaista asioista tässä harrastuksessa. Tänäänkin  kun trimmailin kasvattejani, juttelin samalla niitä näitä niiden omistajan kanssa. Ihan suoraan sanottuna kasvattieni omistajat ovat varsin hyvää seuraa. Olenhan toki jokaisen perheen itse valinnut ja aika hyvällä onnistumisprosentilla. Kasvatinomistajieni kanssa on mukava puuhailla koirien kanssa ja käydä näyttelyissä. Onnekkaassa tapauksessa samaan perheeseen menee useampi koira, joten sitä samaa vanhaa levyä tarvitsee soittaa taas yhden kerran vähemmän!

Mitä siis tehdä? Lopettaakko? Hankkiakko uusia jalostuskoiria? Pitäisikö vähentää tai lisätä? Käytännössä yritän pitää jalat maassa ja pään pilvissä. Innostun edelleen uusista pentueista, joten en ilmeisesti ole valmis lopettamaan. Juuri nyt odotellaan juoksun parhaita päivä. Pitäkää peukkuja!

Mainokset

Pennun luovutus

Pennun luovutus on herkkä laji. Monet kysyvät, eikö se ole ihan kamalaa? No ei, kun kaikki menee oikein, se ei ole kamalaa. Itse asiassa on ihanaa, kun tietää, että lattiat pysyvät puhtaina pitempään kuin 10 minuuttia pesun jälkeen ja aikuiset koirat eivät halua leikkiä klo 5.30 lauantaiaamuna. Elämä asettuu taas omille urilleen, ilman poikkeustilaa kotona.

Pennun luovutus olisi kamalaa, jos ei luottaisi siihen, että ostaja pitää pennusta hyvää huolta. Kasvattaja itse valitsee ostajat, joista tulee pennun uusi perhe. Eri pentueiden ja pentujen osalta perheiden valintaprosessi poikkeaa huomattavasti keskenään. Minulla ei siis ole yhtä tarkkaa kaavaa jokaiselle ehdokkaalle, vaan tilanteet vaihtelevat. Olen antanut viimeisen pennun perheelle, josta en viikkoa aikaisemmin ollut edes kuullut, kun taas toiset perheet ovat mukana kuvioissa puoli vuotta ennen luovutusta. Tänä aikana ollaan puhuttu puhelimessa, lähetelty viestejä, perhe on käynyt meillä esittäytymässä ja tutustumassa turkinhoitoon ja vihdoin pentujen synnyttyä ja kasvettua tarpeeksi isoiksi, perhe on käynyt tutustumassa pentuihin. Itse prosessi siis vaihtelee sekä kestoltaan että tapahtumiltaan, mutta se tähtää aina samaan lopputulokseen: pentu lähtee perheeseen, joka on motivoitunut pennunhankintaan ja luottamus on syntynyt.

Kun tiedän, että perhe tulee hoitamaan pennun hyvin ja rakkaudella, voin antaa pennun hyvillä mielin. Tiedän, että kaikki osapuolet ovat onnellisia ja tyytyväisiä, eikä minun tarvitse kantaa huolta. Toki toivon, että saan kuulla pennun kuulumisia ja perhe ottaa ongelmissa yhteyttä minuun mieluummin kuin vaikka koiralliseen naapuriin, mutta loppukädessä minun täytyy kasvattajana vain luottaa siihen että olen valinnut perheen oikein.

Kaikkien perheiden kanssa ei jää aikaa ja mahdollisuutta pitää turkinhoidon opastuksia ennen pennun muuttoa uuteen kotiin, ja joskus opastus jää kokonaan pois, jos perhe vaikka asuu kauempana. Etänä on paljon vaikeampaa olla apuna. Tämä on keskeinen syy siihen, miksi mieluiten myyn pentuni lähialueille. Tosin kasvattajalla ei ole oikeutta vaatia perheitä pyytämään apua tai ottamaan sitä vastaan. Voi edelleen vaan toivoa, että he ovat yhteydessä.

Yksi asia pennun luovuttamisessa on ajankohta. Kesällä on aivan verrattoman kivaa, kun pennut voi lykätä ovesta ulos aitaukseen joka välissä ja pennut oppivat huomaamattaan sisäsiisteyden alkeet. Myös perheiden on tästä helppo jatkaa. Joskus kuitenkin pennut syntyvät muuhun aikaan vuodesta ja nämä hienohelmat eivät tykkää pissata jos on kylmää, märkää ja tuuli puhaltaa ikävästi turkkiin. Vilauksessa pennut pakenevat sisätiloihin ja päästävät helpotuksesta huokaisten pissit lämpimälle lattialle. Sisäsiisteyden opettelu vaatii pidempää pinnaa, enemmän lattian pesua ja perheelle eri lähtökohdan.

Itse luovutustilaisuus on aika byrokraattinen. Kauppasopimus on luettava yhteisesti läpi ja se käsittää aika ikäviä asioita verrattuna siihen, että haluaisi jaella hyviä neuvoja (jotka siinä tilanteessa menisivät kuuroille korville) ja antaa hyvät fiilikset elämään uuden pennun kanssa. Mutta sopimus on käytävä läpi, myös ne ikävät korvauskohdat, rodussa esiintyvät viat ja sairaudet ja entä jos joku menee pieleen asiat. Ihan tarkoituksella en siihen tilanteeseen yhdistä turkinhoidon opetusta, koska se on sen verran jännittävä tilanne, etten usko opetuksesta jäävän juuri mitään muistiin. Ne hommat hoidetaan ennen tai jälkeen, kun pystyy paremmin keskittymään uuden omaksumiseen.

Meille odotetaan nyt lokakuun lopussa syntyväksi pentuja. Kun pennut nousevat jaloilleen, ei marraskuun säät helli ulkonaoloa, vaan on hyväksyttävä se, että sisäsiistiksi opetellaan sisällä alustalle eikä suoraan ulos. Toinen vähän kauhistuttava asia on se, että luovutus osuu joululomalle, varmaan joulun ja uuden vuoden välipäiville. Viimeisenä maailmassa haluaisin, että pentuni annettaisiin joululahjaksi. Toisaalta perheillä voi suuri silloin olla lomaa ja mahdollisuus totuttaa pentu viikon ajan uuteen kotiin, ennen kun työt ja koulut taas alkavat ja pennun on jäätävä päiväksi yksin uuteen kotiin. Hyvää ajankohdassa on myös se, että jouluhulina on ehtinyt jo mennä ohi.

Nyt eletään sitä aikaa, että jännityksellä odotetaan mitä sieltä tulee: tyttöjä vai poikia, mieluiten molempia ja toivoo kovasti, että kaikki menee hyvin ja että pennut saavat ansaitsemansa hyvät perheet. Kurjaa on, että pentuja ei riitä kaikkiin hyviin perheisiin, joihin haluaisi mieluusti antaa pennun. Pennun hankinta on kuitenkin niin tärkeä asia, joka vaikuttaa perheeseen tosi pitkään, että soisi perheiden oikeasti laittavan aikaa ja vaivaa juuri oikean pennun etsimiseen.

Lisää aiheesta: Sopiva koti

Näyttelytulokset, mitä ne kertovat?

Koiranäyttelyssä tuomari vertaa koiraa rotumääritelmään ja palkitsee jokaisen koiran laatupalkinnolla sen mukaisesti, miten hyvin koira vastaa rotumääritelmää sekä sijoittaa saman rodun edustajat keskenään paremmuusjärjestykseen. Tulos syntyy siis koiran ominaisuuksista, sen päiväisestä esiintymisestä, tuomarin mieltymyksistä ja rodun tuntemuksesta sekä paikalla olevista koirista. Turkkirodulla myös turkin laadun lisäksi sen kunnostus vaikuttaa aika paljon.

Bolognese kuuluu edelleen suurimmassa osassa maailmaa erittäin harvinaisiin rotuihin. Suomessa rotu on kovasti yleistynyt viime vuosina, mutta tuomareiden osaamistaso vaihtelee hurjasti. Yhtä paljon kuin rodunkin taso. Tämä aiheuttaa jonkin verran ylilyöntejä kumpaankin suuntaan. Toisaalta bolognesen voi olla helpohko valioitua, koska tuomarit eivät välttämättä erota oikeasti huonoa yksilöä. Toisaalta taas tuomari voi jättää palkitsematta tasokkaankin koiran aivan mitättömästä syystä kokonaisuuden kannalta. Lopulta yksittäinen tulos on vähän sattuman kauppaa! Meillä pohjoisessa on aika vähän kilpailua rodussa, mutta sitä en voi pitää omana vikanani, jos muut eivät esitä koiriaan. Muita kasvattajia täällä kyllä on.

Yksi tulos ei siis kerro paljonkaan koirasta, ellet saanut sitä asiantuntevalta tuomarilta päivänä, jona koirasi esiintyi edukseen, eikä esim köyristellyt mielenosoituksellisesti selkäänsä, raahustanut surkeana, kun kotiin jäi se paras puuruluu tms. Tavoitteena on saada tasokkaita asiantuntijan arvioita koirasta, tai hankkia tuloksia niin monta, että niistä voi vetää jotain johtopäätöksiä.

Tässä yhden kasvattini näyttelyuran aikana saamat kuusi arvostelua. Esimerkkikoiramme on Fia, Sismix Fantasia. Sijoitukset ovat vaihdelleet EH:sta CACIB:iin. Se kertoo siitä, että eri tuomarit arvostavat eri asioita ja tässä koirassa on hyviä ominaisuuksia, jotka ovat palkitsemisen arvoisia, mutta myös virheitä. Tummennan ne kohdat, joissa arvostelu minun mielestäni osuu oikeaan ja kursivoin ne kohdat, jotka eivät minun mielestäni kuvaa tätä koiraa.

DSC_0348
Fia – FI MVA Sismix Fantasia

11.1.2014 Kansainvälinen näyttely Kajaani, THORPE MARIE:
Nice size of bitch with nice breed type. Nicely balanced all over. Total live wire. Nice head. Good pigment. Good neck. Nice front. Good topline. Nice rear. Can move when she puts her mind to it.
JUN-ERI JUK2

16.2.2014 Ryhmänäyttely Pello, PETIK ZSUZSANNA:
Good size. Correct bite. Very good pigment. Typical head. Almost correct topline. Loose elbows. Nice moving. 
JUN-ERI JUK1 PN1 SA, ROP, SERT

24.5.2014 Ryhmänäyttely Oulainen, KÄRDI MARET:
13kk hieman pitkänomaiselta vaikuttava juniori, jolle toivoisin jalkavamman sivukuvan. Tummasilmäinen pää, hieman pitkä kuono-osa, korrekti hampaisto. Hyvät korvat ja erinomainen pigmentti. Hyvin kannettu kaula. Riittävän tiivis yläosa. Löysästi liikkeissä kaareutuva häntä. Hyvät käpälät. Laadultaan ja väriltään erinomainen karvapeite. Miellyttävä luonne.
JUN-EH JUK2

18.5.2014 Kansainvälinen näyttely Oulu, LIIMATAINEN JUSSI:
Hyvinrakentunut hieman pitkärunkoinen narttu. Hyvä kallo ja silmät. Kuono-osa vähän pitkä. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomaisesti rakentunut edestä ja takaa. Hyvä karva. Liikkuu hyvin muttei kanna häntäänsä.
JUN-EH JUK4

21.6.2014 Kansainvälinen näyttely Rovaniemi, JOJKIC ZLATKO:
Very good size and proportions. Good head. Nice pigmentation. Correct topline. Could have better developed chest and stronger front for this age. Good angulations in hindquarters. Nice quality of coat. Moving correctly. Very good temperament and behaviour.
JUN-ERI JUK1 PN2 SA, SERT

11.4.2015 Kansainvälinen näyttely, Vaasa, KAZLAUSKAITE RAMUNE:
Very good in type. Nice construction. Nice head & expression. Very good pigment. Dark eyes. Correct topline. Deep & wide chest. Very good angulations. Free & active movement. Very nice coat. 
AVO-ERI AVK1 PN1 SA, SERT CACIB ROP MVA

 

Aika paljon tietoa saimme koirasta, vain jotkut asiat olivat keskenään ristiriidassa, kuten mittasuhteiden oikeus. Jos näistä arvosteluista pitäisi valita yksi, niin tottahan toki se olisi Jussi Liimataisen arvostelu.

Fia on selvästi turhan pitkärunkoinen, joten mittasuhteet eivät voi olla priimaa, eikä siten myöskään rotutyyppi. Fia on aivan erityisen terveesti rakentunut ja liikkuu puhtaasti. Sillä on voimakas ja laaja rintakehä, jossa ei ole yhtään kehittymisen varaa. Fian pää on muuten OK, mutta sen kuono on pitkä ja siten sinne mahtuu aivan loistava hammasrivistö. Häntä heiluu vähän kuin lippu…

Miten sitten Fia valioitui kuudessa näyttelyssä (mikä on ihan hyvin tässäkin rodussa)? Selityksenä on kilpailijoiden vähyys. Silloin kun tuomari tykkäsi, se sai myös sertin. Kolmella sertillä valioituu, joten kolme riitti ja sepäs siitä! Ei se täydellinen ole, mutta oikein hyvä kuitenkin. Ja sillä on niin paljon turkkia, että se hämää loput!

Eli: yksi näyttelytulos on vain yksi tulos. Jos pitää pärjätä yhdellä, niin kannattaa valita tuomari huolella (ei, en neuvo ketään tuomarin valinnassa, liian herkkä laji) tai käydä hakemassa vähintään 4-5 arvostelua. Pohjoismaiset tuomarit ovat yleisesti ottaen osaavampia kuin kauempaa tai pienistä kennelmaista tulevat.

Kasvattajalle näyttelytulokset ovat mahdollisuus arvioida omaa kasvatustulostaan. Miten menee, missä on kehitettävää. Mutta aina pitää muistaa, että tuomarilla ei ole mitään vastuuta rodusta eikä sen kehittämisestä, eikä lopulta ehkä myöskään syvällistä ymmärrystä juuri siitä rodusta. Kasvattajilla on vastuu siitä, ettei rotua kehitetä vääärään suuntaan, vaikka kuinka tuomarit toivoisivat pidempää kaulaa, lyhyempää kuonoa, pidempää askelta, valkoisempaa turkkia, suurempia silmiä tai ihan mitä hyvänsä he keksivätkin toivoa. Kasvattajan pitää osata lokeroida näyttelytulokset omalle paikalleen kokonaisuudessa ja käyttää niitä hyväkseen siinä missä voi. Jos esim. jatkuvasti huomautetaan etuasentoisista lavoista tai heikosta rintakehästä, niin silloin kasvattajan on kokeiltava, miltä ne näyttävät/tuntuvat ja miltä näyttää/tuntuu sellaisen koiran lavat, rintakehä tai mikä se onkaan, mitä tuomarit ovat moittineet. Silmien ummistaminen kritiikiltä on aina huono asia.

Fiaan palataksemme, se on siis hieman pitkärunkoinen, -kuonoinen ja aika kookas narttu. Toisaalta se voisi olla hyvä emo ja periyttäjä. Aika näyttää, miten oma urosvalintani on onnistunut ja millaiseen suuntaan sen pennut kehittyvät. Mitään radikaalia muutosta ei tarvitse yhdessä tai kahdessa sukupolvessa tapahtua, mutta suunta jos olisi oikea!

Itse olen ihan alussa kasvatustyössäni, ja siinäkin vain aika näyttää mihin oma osaamiseni johtaa!

 

Ensimmäisen koiran vaikutus

Minulle ensimmäinen koira oli se kaunein, viisain ja rakkain. Se koira, jonka silhuetti hitsautui verkkokalvolle ja jonka kautta katson kaikkia rodun yksilöitä. Ajan ja osaamisen kautta pystyy erottamaan rotumääritelmän ihannekoiran siitä omasta ensimmäisestä koirastaan, mutta se vaatii aktiivista opiskelua ja sen oman koiran ominaisuuksien ymmärtämistä ja suhteuttamista rotumääritelmään.

Ensimmäinen bichon friseni Sissi – Amanda:


Ensimmäinen bologneseni Lilla – Hunky-Dory MS Crown Of Scandinavia:


Tämä on tapahtunut minulle kahdesti. Ensimmäisen bichon frisen kanssa ja uudelleen ensimmäisen bolognesen kanssa. Molemmissa roduissa rodun sisäinen kirjo on suuri. Näyttelyissä sitä ei ehkä yhtä silmiinpistävästi näe bichon friseissä (viime kesänä yhdessä näyttelyssä suorastaan hätkähdin, miten usean eri kasvattajan koirat todella olivat kuin yhdestä muotista), mutta kotikoirarintamalla sekä iän karttuessa ja nuoruuden kukoistuksen karistessa erot ovat edelleen huikeat. Bologneseissa taas samassa kehässä on helposti koiria, joita ei heti voisi varmasti pitää samanrotuisina keskenään, jos ei tietäisi.

Onnekseni ensimmäiset koirani ovat tosiaan olleet helmiä. Eivät toki kaikilta ominaisuuksiltaan suinkaan, mutta kokonaisuutena ja ilmeeltään. Näiden ensimmäisten koirien johdatuksella on ollut ilo ja onni opetella rotuja. Kummassakaan rodussa kasvatustyö ei ole erinäisistä syistä johtuen alkanut siitä ensimmäisestä. Mutta pohja on edelleen näissä mahtavissa yksilöissä!

Sismix

Mikä ihmeen Sismix? Kasvatetaanko siellä rotumixejä?

Vuodesta 1996 asti olen suunnitellut kasvatustyötäni ja alkanut miettimään omaa kennelnimeä. Alusta pitäen oli selvää, että jos aloitan kasvatustyön, on se suunnitelmallista ja pitkäjänteistä toimintaa. Vahvin suosikkini kennelnimeksi oli Armaani, mutta hitsi, kun joku ehti sen jo napata, vaikkakin kasvatti sen alla vain yhden pentueen. Mutta nimi oli varattu ja piti keksiä joku muu. Mietin myös rodun nimeen liittyviä nimiä, kuten Be Free (rotu siis oli bichon frise vaikka olin kiinnostunut myös muista bichon-ryhmän koirista). Yleinen vaihtoehto on myös muodostaa kennelnimi koirien ja/tai oman nimen mukaan. Parmadog ei oikein puhutellut. 1998 sitten hain kennelnimeä ja silloisten koirieni Sissin ja Armin nimien ensimmäisestä ja toisesta tavusta tulee sismi. Lapsuudenaikainen lempinimeni on Miia, joten mi toimii myös sen kanssa.  Loppupäätteenähän tavallisesti käytetään englannista tulevaa genetiiviä ’s, jolloin se olisi Sismi’s. Se ei silloin eikä edelleenkään tuntunut hyvältä eikä omalta. Lopulta päätin korvata päätteen äksällä: Sismix.

12473974_10207549651434764_155330151038771283_o
Sissi – Sinikannel Amanda
12473718_10207549651394763_4486347641131004822_o
Armi – White Pixy’s Day Dreamer

 

 

 

 

 

 

 

 

Joten ei, mix ei viittaa rotumixeihin. Tarkoituksena on kasvattaa vain puhdasrotuisia koiria. (Vaikka mielestäni ei olisi mitään haittaa tehdä bichon frise – bolognese sekoituksia, mutta se ei tässä tilanteessa ole mahdollista virallisesti ja tahdon kaiken toimintani olevan alusta loppuun asiallista ja katseenkestävää.) Aluksi kasvatin viisi pentuetta bichon friseitä, mutta monen asian summana minulta loppui koirat ja olin joka tapauksessa innostuneempi bolognesesta rotuna, joten tällä hetkellä kasvatan ainostaan bologneseja. Mutta mix siinä mielessä, että tavoitteena on sellaiset kauniit, hyväluonteiset koirat kuin Sissikin oli, yhdistelemällä eri koiria. Sissihän itse ei koskaan saanut pentuja.

Kasvatustyöni ja koiraharrastukseni on ainoa harrastukseni. Se on minulle tärkeää, mutta onneksi minulla on myös perhe ja kodin ulkopuolinen työ, joten mittakaava pysyy kohtuullisena. Tällä hetkellä en työskentele omalla alallani, joten kasvatustyö on myös sitäkin merkityksellisempää elämän sisällön kannalta. Se on sitä suunnitelmallista, pitkäjänteistä toimintaa, joka tarjoaa tavoitteita, haasteita ja onnistumista, kun palkkatyö on vain työtä.

Jokainen syntyvä pentue on askel tulevaisuuteen. En ”teetä pentuja” myydäkseni, eikä tavoitteena ole tuottava toiminta. Jokainen pentue on välietappi ja toivoakseni pohja seuraavalle sukupolvelle. Jokainen pentu on arvokas ja saa mahdollisimman terveen ja tasapainoisen lähtökohdan kehittyäkseen ensisijaisesti hyväksi koiraksi ja toissijaisesti hyväksi rotunsa edustajaksi.Tämä on siis tavoite ja vaikka se ei toteutuisikaan täysin, on jokainen pentue askel toiminnassani.

Laadunvalvontaan ei ole ihan hirveästi käytettävissä virallisia mittareita. On koiranäyttelyt, jossa saa arvion koiran rodunmukaisuudesta sekä terveystarkastukset, jossa tarkastellaan yksittäisiä sairauksia. Nämä ovat kehnoja mittareita ja senpä tähden en anna niille ihan hirveän suurta painoa. On paljon tärkeämpää, että kasvattaja hallitsee koiran terveen rakenteen sekä rotunsa rotumääritelmän itse ja pystyy käyttämään niitä hyväkseen kasvatustyössään. Käytännössä siis valitessaan yhdistelmiä ja määrittäessään omia arvostuksiaan. Kuitenkin pidän hyvän huolen siitä, että myös koiranäyttelyissä kasvattieni laatu tarkastetaan, eihän ole muitakaan virallisia mittareita. Terveys taas on suuri kokonaisuus, joista viralliset terveystarkastukset mittaavat vain parhaimmillaan yhtä prosenttia. Otan terveystarkastukset ihan tosissani, mutta pointti on, että täydelliset silmä- ja polvitarkastustulokset kertovat, että ne 1% koirasta, jotka on virallisesti tutkittu, ovat sillä hetkellä OK. Ne eivät kerro mitään siitä 99% jäljellejäävää koiraa, ne eivät kerro mitä koira periyttää, eivätkä ne ennusta tulevaisuutta, miten terve koira näiden ominaisuuksien suhteen tulee olemaan vaikkapa viiden vuoden kuluttua.

En tiedä itsekään, kuinka terveitä eli pitkäikäisiä, onnellisia koiria kasvatan. Se selviää vasta tulevaisuudessa. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua tiedän jo todella paljon enemmän kasvattieni terveydestä, perinnöllisistä ominaisuuksista ja laadusta. Nyt ollaan matkalla.  Matkan aikana teen parhaani, että tavoitteet tulevat täyttymään ja jokainen meiltä lähtevä koira saa hyvät eväät tielleen! Tämä tarkoittaa myös hyviä, vastuuntuntoisia koteja pennuille.

 

Voi pojat!

Minulla on sellainen periaate, että meillä kotona on pelkkiä tyttöjä. Koiramäärä on sinänsä varsin pieni 3-4 koiraa, mutta jos seassa olisi vielä poikia, niin puolet vuodesta menisi juoksuaikojen kanssa järjestellessä. Siihen en ole lähtenyt.

Mutta kasvatustyössä tarvitaan väistämättä myös niitä uroksia. Oulun seudulla ei oman tietoni mukaan juurikaan ole uroksia. Jos olen väärässä, niin korjatkaa ihmeessä!

Mieleeni tulee kolme vaihtoehtoa:

  1. Oulun seudulla asuu bolognese uros/uroksia, mutta en tiedä niistä mitään, koska ne eivät käy näyttelyssä. Voisin olla apuna turkinhoidossa ja käyttää koiraa näyttelyssä perheen apuna.
  2. Perhe haluaa hankkia bolognesen. Voin auttaa löytämään sopivan pennun, auttaa turkinhoidossa ja käyttää sitä näyttelyissä yms.
  3. Perhe haluaa hankkia bolognesen pennun sijoituskoiraksi, eli omistajuus säilyisi minulla ja koira lemmikkinä perheessä. Minä päättäisin koiran näyttelyasioista ja jalostusasioista ensimmäiset 5 vuotta.

Muutamia ehtojahan on olemassa, että koira on sopiva jatkamaan sukua. Näyttelytulokset ovat kivoja, mutta eivät ehdoton vaatimus. Rakenteen, luonteen ja terveyden on ehdottomasti oltava kunnossa ja koiran on näytettävä rodunomaiselta. Terveydestä tutkitaan virallisesti vain silmät ja polvet. Koiran yleinen terveys on monesti vain omistajan tiedossa.

Oulun seudulla tarkoittaa helpon ajomatkan päässä meiltä. Asumme siis Oulussa Herukassa. Itse en aja autoa, joten perheelle jää aika pitkälti kuljetusvastuu, joten on omasta harrastuneisuuudestakin kiinni onko Oulun seudulla 20 vai 80km päässä meiltä. Jollekin 200km ei ole mikään ongelma.

Kennelliitolla on sopimuspohja uroksen sijoitukseen http://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/media/sijoitussopimusuros_2011_0.pdf , mutta jos kyseessä on tuontiuros, niin ehdot ovat hieman erit.

Jos kiinnostus heräsi, niin olkaa yhteydessä! maria.molander@dnainternet.net

Sopiva koti

Jokaiselle pennulle ja koiralle soisi kodin, jossa sille olisi aikaa, siitä pidettäisiin huolta ja se saisi olla osa perhetta koko elämänsä ajan. Onko perheessä yksi vai kahdeksan jäsentä ei ole niinkään tärkeää. Asutaampa kerrostalossa tai omakotitalossa ei määrää. Ikä ei ole mikään vaaatimus tai este, tosin en mielellään anna pentua perheeseen, jossa on ihan pieniä lapsia, sillä äidillä on monesti kädet täynnä ilman pentuakin ja siitä saattaa tulla riesa. Olen myynyt pentuja lapsiperheisiin, aikuisiin perheisiin ja yksinasuvalle teinille.

Tietyt samat vaatimukset minulla on, että voin hyvillä mielin antaa pennun maailmalle: luottamus siihen, että pentu tulee hyvinhoidetuksi. Haluan aina nähdä koko perheen, ennen kun lupaan pennun. Jos lapsia on, lasten tulee kohdella koiria kauniisti. Isä saa olla se puoliväkisin paikalle raahattu perheenjäsen, mutta pentu ei saa tulla perheeseen erottavaksi vaan yhdistäväksi jäseneksi.

En kuvittele olevani mikään kummoinen ihmistuntija, joka ensinäkemällä pystyy näkemään ihmisestä kaiken. Kuitenkin näkemällä tulee paljon parempi kuva kuin pelkästään puhelinkeskustelun perusteella. Jos siis haluaisit minulta pennun ja sinut kutsutaan käymään, niin se kannattaa ottaa ihan vakavissaan. Siis JOS sen pennun haluaa minulta.

Olen miettinyt myös millaista on kasvattajalla jonka rotu ei ole kovin haluttu. Kuinka monta perhettä kyselee pentua ja täytyykö jokaiselle halukkaalle luvata pentu? Noh, kaikkea voi miettiä, mutta sellaiset pennut kannattaa jättää tekemättä, joille ei sopivia perheitä löydy. Jos pentueessa syntyisi vähän enemmän pentuja, kuin näille roduille tyypilliset neljä, voisi myös paremmin kohdentaa pennut ja perheet. Nyt tilanne on monesti se, että yhdestä tai kahdesta pennusta valitaan perheelle sopivin pentu. Joillekkin pennuille näkee tarkkaan perheen, joka olisi sopivin, mutta olemassa olevista vaihtoehdoista tulee valita paras.

Juuri nyt haluaisin perheen, jossa voisi olla vaikka keski-ikäisiä tai eläkkellä olevia rauhallisia ihmisiä. Koti, joka kaipaisi elämään iloa. Ei portaita, ei pitkiä lenkkejä, ei ylivilkkaita lapsenlapsia.